ニュース
Israel on käynnistänyt uuden vaiheen sotilasoperaatiossa, jonka tavoitteeksi se ilmoittaa Gazan kaupungin valtaamisen, uutistoimistot kertovat. Puolustusministeri Israel Katz hyväksyi sotilasoperaatio ...
Liiton hallitus ja Vänttinen sopivat työsuhteen päättymisestä yhteisymmärryksessä, tiedotteessa sanotaan. Vänttinen toimi ...
Rippileirit eivät ole menneisyyden pakkopullaa vaan tärkeä käännekohta matkalla kohti aikuisuutta.
Mahdollisessa sotatilanteessa keskus auttaisi tukemaan esimerkiksi Suomea Pohjois-Amerikasta tulevia joukkoja kuljettamalla.
Italian poliisi on pidättänyt ukrainalaisen miehen epäiltynä Nord Stream -kaasuputken räjäyttämisestä Itämerellä, kertoo ...
Elämäkerrassaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) muun muassa kertoo, että hän luopui aikanaan puolueensa johdosta, koska oli menettänyt uskonsa politiikkaan.
Presidentti oli vierailemassa lukiossa, josta on valmistunut yksi Suomen suurimmista urheilutoivoista Silja Kosonen.
一部の結果でアクセス不可の可能性があるため、非表示になっています。
アクセス不可の結果を表示する